Tammikuu|Helmikuu|Maaliskuu|Huhtikuu|Toukokuu
02.03.2009
Pikkukissat ovat näemmä aina yhtä suloisia, kun ne haukottelevat. Miten voikin niin pienellä eläimellä kita aueta niin tajuttoman isoksi? Ne osaavat myös kehrätä ja pihisevät säälittävästi, kun eivät pidä jostain (esim. käsidesin hajusta - pihhh!). Arhakin osaa ottaa jo rennommin ja jättää rääpäleet välillä kissakasaan nukkumaan.
< myöhemmin illalla >
Että silleen. Päivystykseen mammakissan kanssa, lämpöä 39, pärskii väritöntä nestettä nenästä, vilkkuluomet esillä ja vuotaa edelleen, vaikka synnytyksestä on jo kohta viikko. Metacamia piikkinä ja huomisesta lähtien tappeluna; Arha ei ole koskaan ollut järin yhteistyöhaluinen, kun on lääkkeistä kyse. Nyt vaan sitten toivotaan, etteivät pennut saa tätä samaa ja ettei Metacamista tule ylläreitä niitten suhteen, kun ne kuitenkin saavat sitä maidon kautta.
03.03.2009
Arha on jo selvästi parempi ja pennutkin ovat ihan hyvässä kunnossa. Nyt on keksitty, ettei punnitseminen ole yhtään kivaa ja sen kyllä todellakin kuulee: MIIIII!! Lähtee muuten pienestä kissasta aivan tajuttoman iso ääni.
On ollut taas näitten elukoitten kanssa tuuria, ELL:n lasku viime lauantaista tipahti luukusta. "Vain" 170€, yhdestä tallikäynnistä verikokeineen ja lääkkeineen. Pitäisi varmaan harkita alanvaihtoa... Vieläkään ei tiedetä, mikä Pontevalla oli. Kuume nousi ihan yllättäen perjantaina 39.4:ään eikä päällisin puolin mitään vikaa koko hevosessa. Verikokeessa tulehdusarvot koholla, mutta normaalin rajoissa. Lauantaiaamuna kuumetta oli 39.4, mutta puoliltapäivin se oli jo laskenut 38.1:een ja tänään mitattuna lämpö oli ihan normaali. Eläinkielten kääntäjälle olisi kyllä välillä käyttöä, niin tietäisi mikä näitä karvakasoja vaivaa.
06.03.2009
Arhalta tulee niin paljon maitoa, että se alkaa jo olla pieni ongelma. Pennut eivät pysty imemään sitä kaikkea ja se alkaa laatoittua. Koitan aina välillä siirrellä pentuja eri nisille, että ne joisivat tasaisemmin niistä - jostain syystä alavatsan nisät eivät oikein tälle porukalle kelpaa lainkaan.
Laittelin taas kuvia niistä, vaikka eipä noissa vielä ole paljon nähtävää. Samanlaisia pallopäisiä turkispusseja kaikki. Kynnet niiltä on pakko leikata viikonloppuna; alkavat olla sellaiset neulat, että punnitseminen on ikävähköä hommaa, kun ne iskevät kaikki 18 kynttänsä käteen kiinni (ja kiljuvat tietysti samalla, että MIIIIII!). Aika rauhallisia ne ovat kaikki tai sitten on vaan jotenkin värittynyt mielikuva niistä edellisistä adhd-pennuista. Näillä ei pahemmin tule nisistä tappelua eivätkä viitsi vääntää muutenkaan.
Sivun alkuun
14.03.2009
Johan on taas ollut viikko! Työmatka-ajoa vaivaiset 1200 km eli joka päivä johonkin. Eipä ole taas liiemmälti ehtinyt tehdä muuta kuin juosta paikasta toiseen pää viidentenä jalkana ja siinä väliin jäävässä vähässä ajassa on koitettu hoitaa elukat ja yksi konsertti. Ei ihme, että kämppä ja sen omistaja ovat molemmat kuin pommin jäljiltä. Kotirintamalla on tapahtunut yhtä ja toista viikon aikana, tässä yhteenvetoa:
Pennut availivat silmiään jo viime viikonloppuna ja maanantain/tiistain tienoilla kaikilla oli jo silmät auki. Pentujen painot alkoivat jumittaa, osin varmaan johtuen silmien aukeamisesta, osin jostain muusta. Siitä jostain muusta en tiedä, mikä se oli, mutta lopputuloksena oli joka tapauksessa pentujen siirto lisäruokinnalle ainakin hetkeksi. Arhalta nimittäin tulee kyllä maitoa laatoittumiseen asti ja pennut hengailevat sen kyljessä, mutta ilmeisesti ne eivät vaan sitten ime tarpeeksi tai maito on pahanmakuista tai jotain. Lisäruokinnan tekee hauskaksi se, ettei tuttipullo kelpaa niille eivätkä ne osaa vielä syödä lautaselta, joten on pakko taiteilla ruiskun kanssa, missä on tietty omat pienet riskinsä. Onneksi sentään sain hyviä vinkkejä Outilta pentujen ruokkimiseen, kiitos vaan. :)
Pennut tunnistavat minut jo ihan selvästi ja lisäruokinnan aloittamisen jälkeen ahneimmat oppivat puolessa päivässä tulemaan häkin ovelle, kun tulen huoneeseen. Ne osaavat jo jotenkuten kävellä, jotkut paremmin kuin toiset ja ainakin Cafu istuu jo aika sujuvasti. Niitä alkaa myös leikityttää enemmän, ne huitovat käpälillään minua, emoaan ja toisiaan vinkeä ilme naamallaan ja "purevat" tappajamalliin, kun niille antaa sormen. Hampejahan niillä ei vielä ole, mutta kohta tulee, päätellen siitä, miten ne lupsuttavat sormeani syöttäessäni niitä. Cafu ja Carlos roikkuilevat välillä häkin ovella sen näköisinä, ettei ehkä mene kovinkaan kauan, kun ne lähtevät tutkimaan ulkomaailmaa. Kynnet leikkelin niiltä jo viikko sitten ja näemmä kohta saa olla taas napsimassa.
Vinkeitä ilmeitä tuli myös perjantaina, kun annoin Mirrixit ipanalaumalle. Siis niinku mitä #%&%=/ tää oikein on?!! Ei ainaskaan mitään syötävää! Ja hirveää mässytystä, että sen saisi syljeskeltyä ulos. Suurin osa siitä kuitenkin meni alas ja omilla vaatteillani sitä oli vähemmän kuin viime vuonna. Pikkukissat suhtautuivat madotukseen kuitenkin paljon positiivisemmin kuin emonsa, sen kaikenlainen lääkitseminen on edelleenkin luvattoman hankalaa (sitä saa mitä tilaa, peilistä näkee kenen ansiota se on).
Huomenna taas Helsinkiin, tällä kertaa ei kuitenkaan töihin vaan SUROKin järjestämälle kasvattajan jatkokurssille. Siinähän se päivä taas meneekin...
21.03.2009
Otetaanpa taas viikkokatsausta kiireiden keskeltä... Kasvattajan jatkokurssi eli genetiikkakurssi oli oikein mielenkiintoinen ja SUROKin tapaan järjestelyt olivat sujuvat (kiitos vaan Eilalle hyvistä sapuskoista). Koko ajan vaan löytyy lisää sitä ja tätä ja tuota geeniä, jotka toimivat yhdessä tai erikseen tai jos tuulee lännestä kolme metriä sekunnissa tai - ota siitä sitten selvää. No, eteenpäin menee sekin tutkimusala koko ajan.
Kaaduin maanantaina ihan sisällä yliliikkuvien nivelieni takia (nilkka alta) ja eka ajatus oli, että nyt kävi pahasti, meni olka tai jotain. Hetken haukoin henkeäni ja koitin pysytellä tajuissani; sen verran sattui, että oli jo hätäkeskuksen numero puhelimessa ja mietin soitanko vai en. En sitten soittanut, kun ilmeisesti sain jonkinlaisen kipushokin eli kun sattuu niin ettei enää edes satu, niin pystyy ajamaan itse päivystykseen. Päivystyksen setä väänteli ja käänteli kättä ja totesi, että "se liikkuu, joten ei se ainakaan ole murtunut, ota pari Buranaa ja lämmin suihku." Jepjep. Työterveyslääkäri oli seuraavana päivänä sitä mieltä, että sijoiltaanhan se oli mennyt ja ensi viikolla pitäisi mennä fysioterapeutille katsomaan, mitä noille nivelille voisi tehdä. Vähän hankaloittaa elämää tämä, kun hermotuksessa on jotain häikkää (tietysti, kun nekin venähtivät siinä rytäkässä) ja käpälä puutuu ja olkaan pistää.
Ipanat liikkuvat ihan kohtuullisesti jo ja Carita tutkailee maailmaa oikein urakalla, tänäkin aamuna se tassutteli varmaan tunnin ympäri huonetta Arhan suureksi riemuksi - krrkrrrkrrr, lapsi on ihan väärässä paikassa! Pojat pysyttelevät vielä häkin lähellä. Edelleen joudun ruokkimaan niitä, kun ne hölmöt eivät tajua, että lautasella on ihan tasan samaa ruokaa kuin ruiskussakin. Jauheliha-kermaviilimössöä ne suostuvat maistamaan kädestä, mutta eivät ne sitä vielä kunnolla syö. Myös hiekkiksen käyttö on hiukan hakusessa vielä, mutta eiköhän se tästä kohta korjaannu. Tuskin maltan odottaa, että ne oppivat syömään itse; on oikeasti aika rankkaa tämä jatkuva yksilöruokinta, helpompaa olisi heittää vain täysi ruokalautanen eteen. Pienet hampinnysät niille on jo tullut, joten eiköhän se syöminenkin ala kohta kiinnostaa oikein kunnolla. Kynsienleikkuu menee jo ihan sujuvasti ja sitä onkin pakko harrastaa säännöllisesti, kun hirmuiset raapimet kasvavat sitä tahtia.
23.03.2009
Aargghhh! Olen joutunut ahneiden antennihäntien invaasion kohteeksi. Niitä vilistää joka paikassa ja jos niille ei anna ruokaa kun ne huutavat hirmuisella äänellä MIIIIII!, niin nehän purevat terävillä neulahampaillaan ihan mistä vaan saavat kiinni. Ne harrastavat kemiallista sodankäyntiä ja jättävät papanoitaan pahaa-aavistamattomien ihmisten kulkureiteille. Mikä hyvänsä ruoka niille ei kuitenkaan kelpaa, esim. perinteinen pentumössö jää syömättä ja loksuleuat lähestyvät uhkaavasti...
Sivun alkuun
29.03.2009
Nyt se näemmä sitten alkaa taas kunnolla ja päiväohjelman sisältö on seuraavanlainen: anna ruokaa, lapioi jätöksiä, anna ruokaa, lapioi jätöksiä... Pentujen kuvaaminen on päivä päivältä vaikeampaa, kun ainut hetki, jolloin ne ovat suht paikoillaan on se, kun ne nukkuvat ja kuka nyt viitsisi katsoa kuvia nukkuvista kissoista? Ilmeisesti on vaan luovuttava yrityksistä koittaa laittaa niitä johonkin kuvattaviksi ja napsia vaan jotain niitten touhuista. Ne kiipeävät jo sujuvasti raapimapuuhun, mutta alastulo ei aina onnistu yhtä sujuvasti vaan ne kupsahtelevat sieltä alas mitä mielikuvituksellisimmin tavoin. Ihme kyllä ne ovat vielä jotakuinkin ehjiä. Pyykkikorin taus on niitten mielestä hirmu kiva paikka, kun sieltä voi vaaniskella kaikkia, jotka tulevat ovesta sisään - et nimittäin millään ilveellä näe verkon läpikään, onko siellä joku vai ei. Se valkenee vasta kun avaat oven ja muutama käpälällinen teräviä kynsiä iskeytyy nilkkaasi ja jalkapöytääsi. Kauhulla odotan, koska ne tajuavat miten hypitään ja miten sänkyyn pääsee kiipeämään; se on suomeksi yhtä kuin hyvästi yöunet.
Sivun alkuun
mari@karvanaaman.fi
