Maaliskuu|Huhtikuu|Toukokuu|Kesäkuu|Heinäkuu|Elokuu
01.07.2008
Uteliaat pikkukissat kokeilevat, jos häkistä vaikka uskaltaisi tulla ulos. Bernilla kävi aamulla tutkimusretkellä ja iltapäivällä Babar ja Brima uskaltautuivat myös ulos. Boris ja Brita eivät ole vielä vapaaehtoisesti tulleet häkistä tai en ainakaan ole ollut paikalla todistamassa moista. Siiri kurnii niille, kun nehän ovat aivan väärässä paikassa mönkiessään lattialla ja Arhaa kiinnostaa taas. Valitettavasti sitä vaan kiinnostaa asia noin saalistusmielessä, mikä ei ole pentujen kannalta kovin kivaa - kokoero kun on kuitenkin ihan riittävä. Ei se varsinaisesti tee niille mitään pahaa (saisi varmaan Siirin kimppuunsa), kunhan nyt vaaniskelee ja loikkii ja kokeilee käpälällä.
03.07.2008
Nyt sitä sitten mennään eikä meinata. Parketti on sen verran liukas, että välillä mennään kuin Bambi jäällä, mutta ei se näytä hirveästi tahtia hidastavan. Raapimapuukin on jo löydetty ja sinnikkäästi siihen yritetään aina välillä kiivetä, vaikkei se aina olekaan niin helppoa. Piippihiirellä on myös paljon uteliaita tutkijoita - valitettavasti vaan siinä kolmen aikaan yöllä. Siirin ruokakupit kiinnostavat, mutta "pentumössön" menekki on vielä nollassa. Eipä haittaa, Siirihän sen syö pois kuleksimasta. Tänään pitäisi aloittaa Flubenol noille; toivottavasti menee sujuvammin kuin Mirrix edellisellä kerralla.
< Myöhemmin >
Tadaa! Bernilla, Brima ja Boris syövät kiinteää! Babaria ja Britaa ei vielä kiinnosta, mutta kolmikko tosiaan kävi testaamassa mössön (hylakermaviili 60%, jauheliha(kana+possu) 40%, Multicat). Briman mielestä ihan loistavaa ruokaa (nuoleskelee tyytyväisenä huuliaan), Boriksella on pöytätavat kateissa ja syöminen on hiukan hankalan näköistä, kun koko kuono pitää työntää siihen mössöön. Myös Drinkwellissä valuva vesi on hyvin mielenkiintoista ja ainakin Brima on käynyt maistamassa sitä.
Siiri on ihan lentoripulilla ja yrjöilee lisäksi. Tänään on nähty sekin, kuinka kissa paskoo kirjaimellisesti pitkin seiniä. Käytiin klinikalla sen kanssa, ruokamyrkytys tai suolisolmu. Solmu (solmu ja solmu, ohutsuoli menee itsensä sisään ja kuolioituu) ei kuulemma näy kuvassa, joten sitä ei kuvattu, mutta antibiootti- ja pahoinvointipiikit se sai ja käskyn mennä huomenna leikkaukseen, jos homma vielä jatkuu. Ruokamyrkytysteoria sopisi oireiden rajuuteen ja siihen, kuinka äkkiä se tuli, mutta Arha on syönyt samaa ruokaa eikä sillä ole mitään. Ei taas olisi voinut juuri huonompaan aikaan tulla... Toivottavasti ei jouduta huomenna leikkaukseen.
Sivun alkuun
04.07.2008
Yö meni hyvin eikä Siiri yrjönnyt kertaakaan. Söi vähän ja joi, laatikolla ei ollut käynyt. Penskat saivat toisen annoksen Flubenolia ja näytti olevan ihan yhtä pahaa kuin eilenkin. Hirvitti vähän lähteä töihin, mutta pakko se on käydä tienaamassa näille ruokarahaa. Onneksi on sentään Arha vahtimassa pentuja, se vahti (ilm. Siirin käskystä??) pentuja eilenkin, jotta Siiri sai levätä rauhassa. On muuten kuri vähän eri luokkaa kuin emolla: ipanat pysyivät sievästi häkissä, kun Siirin ollessa komentovuorossa ne viipottavat menemään missä huvittaa ja tekevät mitä huvittaa. Arhan kanssa ne ovat kissoiksi tai tulee saman tien seurauksia. Saas nähdä millaisen komennon se pitää omilleen, kun lainapennuillekin on tällainen meininki...
< Myöhemmin >
Ilmeisesti antibiootti ja pahoinvointilääke auttavat, koska edelleenkään ei ollut oksennuksia missään ja laatikko oli siisti pissipaakkuja lukuunottamatta. Ruoka maistuu taas ihan hyvin ja Drinkwellistä on kiva käydä lipittämässä juoksevaa vettä. Näyttäisi siis siltä, että selvittiin säikähdyksellä ja lääkekuurilla, mutta olisi kyllä ihan kiva tietää, mistä oikeasti oli kyse. Jos se olisi ollut ruokamyrkytys, Arhallakin olisi kaiken järjen mukaan pitänyt olla jotain oireita, koska se söi samat sapuskat.
05.07.2008
Bravo, nyt on sitten jo kahdesti pesty pieni kissa ripulista ja yrjö lentää ihan kuin emoltaan. Myös toisen pikkukissan pepaa on pesty, joten eipä hyvältä näytä. Koitin Nutrisalia, mutta se tulee ylös. Pakko soittaa päivystävälle, joka on tietysti jossain lehmäleikkauksessa huitsin nevadassa.
< Myöhemmin >
Ihan oikein, päivystävä oli Kalvolassa katsomassa lehmää. Terävähampaiset pikkuotukset tikkasivat lekurilta sormen auki ja nesteytys oli pakko tehdä ruiskulla ja sekin oli vaikeaa. Ei oikein vakuuttanut tämä päivystävä; joku opiskelija, joka selaili sujuvasti oppikirjojaan ja lääkeopuksia, että mitähän tää oikein olisi. Siirin antibiootti vaihdettiin Synuloxiin ja pyysin mukaani nesteytysvälineet, jotta voisin itse tehdä jotain, jos tulee taas kriittinen tilanne. Bernillalta tipahti painoa 12 tunnin aikana 29 grammaa ja se on aika nuutunut. Britan tilanne on toistaiseksi parempi. Pojilla ei ainakaan vielä ole onneksi mitään oireita.
06.07.2008
Heräsin yöllä siihen, kun pikkukissa oksentaa, tällä kertaa Brita. Ja Babar haisee kuin skunkki paskaisen häntänsä kanssa. Alkaa pikkuhiljaa olla huumori hukassa tämän taudin kanssa...
Sivun alkuun
07.07.2008
Penskat alkavat näyttää kuntoutuvilta ja Siiri on myös ihan ok. Joku basilli tässä nyt selvästi on kyseessä, koska nyt alkaa näyttää siltä, että se on levinnyt verkko-oven toiselle puolelle - Murulla on vähän maha löysällä. Mutta siis vain vähän, ainakaan vielä ei ole mitään oikeaa ripulia. Tosin jos nyt oikein veikkaan, niin huomenna siivotaan sitten vähän isompia löysiä ja luultavasti myös yrjöjä. Arhalla, kollilla ja kahdella pennulla ei ole mitään tähän viittaavaa. Mystinen juttu, joka ei tosiaankaan ole mikään ruokamyrkytys... Hyvällä säkällä saan varmaan vielä itsekin tuon taudin.
10.07.2008
Tilanne on normalisoitunut, ipanat syövät hyvin ja massut ovat kunnossa koko kissalaumalla. Se hyvä puoli tästä episodista oli, että kaikki pennut ovat nyt sisäsiistejä ja yllättävää kyllä, edes pahimpaan aikaan ei tullut vahinkoja mihinkään. Bernilla kävi tekemässä jopa oksennukset hiekkalaatikkoon.
Kävin tallilta tullessa Natsi-Siwassa hakemassa juotavaa ja yksi juomatölkki oli viallinen. Se tosin selvisi vasta kassalla, kun se possahti suoraan kassatytön (ja kassan ja lähimpien asiakkaiden) päälle hänen kääntäessään sitä sopivaan kulmaan viivakoodin lukua varten. Siinä sitten ihmeteltiin hetken aikaa kassatytön pidellessä peukkuaan reiän päällä (tölkki hajosi yläreunasta, ei siitä avauskohdasta) ja soittaessa epätoivoisesti kelloa, että joku tulisi takahuoneesta hakemaan uuden ja viemään sen hajonneen pois. Kieltämättä aika hauska tilanne, vaikkei ehkä sen kassatytön mielestä.
13.07.2008
Pentuopetus nro 204: älä nuolaise ennen kuin tipahtaa. Viime yö meni taas kuunnellessa vuorotellen kissan piereskelyä ja yrjöämistä. Siirillä on maha löysällä, mutta se ei ainakaan oksentele. Osa pennuista on ihan kunnossa, osa ei. Täytyy huomenna soittaa klinikalle, tähän on nyt pakko saada joku selvyys. Mistään ruokamyrkytyksestä ei tasan ole kyse. Antibiootti auttoi sekä Siiriä että pentuja, mutta ei niille sitäkään voi jatkuvasti syöttää.
14.07.2008
Klinikkareissun lopputulos: tervetuloa pyhien pillerinpyörittäjien maailmaan! Oikea syy tuohon helvetilliseen paskarumbaan on edelleen epäselvä, nyt veikkauksena on giardia tai joku muu. Ilmeisesti Siirillä on joku pöpö, mikä tulee maidon kautta pennuille. Tätä teoriaa tukee myös Britan tapa yrjöillä satunnaisesti sen jälkeen kun se on käynyt imemässä. Koska sulfaa ei voi antaa niin kauan kuin pennut imevät enkä ole mitenkään järin innokas pakkovieroittamaan niitä (Siirin huutoa ei kukaan jaksa kuunnella), niin nyt kokeillaan sitten 10 päivän Axilur-kuuria koko sakille (jipii, 9 kissaa kuurilla) ja Siirille ja pennuille lisäksi Tylosinia.
Ongelma nro 1: Tylosin on kapseleina, joiden sisällä on jauhetta. Yhdestä kapselista tulee 4 annosta - mitenköhän se pitäisi pystyä jakamaan tasan? Ja millä ilveellä se jauhe tungetaan pentujen kitaan, kun se aiheuttaa normaaliolosuhteissa isoillekin kissoille vaahtokitaongelman? Ongelma nro 2: Axilur-napit pitäisi joko liuottaa tai jakaa viiteen osaan ja silloinkin niissä on liikaa kamaa pennuille. Teoriassa Axilurissa ei ole yliannostusoireita, mutta se on vain teoriassa eikä taatusti päde näitten pentujen kanssa. Jos tämä systeemi ei pure, pennut on pakko vieroittaa Siiristä vaikka se imettäisi niitä mielellään luovutukseen asti. Muuten menee koko pentuaika pelkäksi lääkkeitten syöttämiseksi.
Sivun alkuun
16.07.2008
Hyvästi yöunet. Brita keksi, miten pääsee kiipeämään sänkyyn, joten se tarkoittaa sitä, että kohta koko lauma on siellä. Opettelen siis jälleen nukkumaan kokonaan peiton alla ja täysin liikkumatta. Pennuille maistuu ruoka eikä hiekkalaatikoissa ole mitään kemialliseen sodankäyntiin viittaavaa ongelmajätettä, paitsi nyt tietysti Siirin jäljiltä (kuten yleensäkin).
Availin tässä taas kissoille Almo Naturen purkkeja, kun yhtäkkiä humahti mieleen se jätejuustojuttu. Samalla tajusin myös, että ainoa "uusi" ruoka mitä ne ovat saaneet, on Almon kana-juusto - sitä kun ei saa isoissa purkeissa täältä (vain niissä jelly-pusseissa), niin en ole ostanut. Zooplussalta sitä kuitenkin tuli sen Almon kanalajitelmahässäkän yhteydessä. Olen jättänyt syöttämättä niitä sen jälkeen kun paskashow alkoi, kun ajattelin, että jos juustossa oleva vähäinen maito tekee pennuille vatsaongelmia. Avasin kokeeksi yhden purkin ja jumalauta mikä haju - tekisi oikeasti mieli lähettää tuo purkki tutkittavaksi jonnekin. Täytyy selvitellä, mille taholle tuo ongelma kuuluu Suomessa. Eviralle kuuluvat kai ainakin ihmisruoat, joten voisin soittaa ja kysyä myös eläinruoista.
17.07.2008
Juttelin Eviran eläinruokavastaavan kanssa ja keskustelun lopputuloksena lähetin Eviralle täyden kuvasarjan purkista sekä kaikki oleelliset tiedot, joilla he voivat hankkia vastaavan purkin ja testata sen. Ei siitä välttämättä mitään löydy, mutta onpahan ainakin testattu sitten ja suljettu pois yksi syy tähän massuongelmaan.
21.07.2008
Pientä ongelmanpoikasta taas Siirin mahan suhteen havaittavissa, mutta voi johtua kyllä tuosta pitkästä Axilur-kuuristakin. Saas nähdä kuinka käy, kun antibiootit loppuvat. Penskat ovat siirtyneet uusiin nukkumapaikkoihin: raapimapuun "mökkiin" (3 sisällä, 2 päällä) ja minun sänkyyni, jossa ne nukkuvat jonossa minun kyljessäni. Loma alkoi vihdoin, niin on kunnolla aikaa leikkiä noitten kanssa ja käpälöidä niitä. Kynsienleikkuu sujuu jo ihan kohtuullisesti, samoin silmät, korvat ja hampaat saa katsoa. Harjaaminen menee vähän leikin varjolla, kun kampaa on niin kiva pyydystää.
Napsin niistä kuviakin tänään, mutta laittelen ne koneelle vasta huomenna. Kuvaaminen on taas erinomaisen vaikeaa, kun ulos ei viitsi sateeseen mennä, sisällä ei valo riitä kunnolla ilman salamaa ja salaman kanssa tulee ihan kauheita kuvia. Lisäharmia tuo se normaali liikkuvan kohteen kuvaaminen ilman kuvanvakaajaa ja hillitöntä reaktiokykyä. Vielä kun saisi sen hevosen kuvattua joku päivä, ei vaan tule otettua kameraa mukaan kun on itse menossa liikuttamaan sen; pitäisi varmaan sopia vuokraajan kanssa joku päivä kuvaamiseen.
Sivun alkuun
22.07.2008
Kolli on edelleen ihan huumassa noista pennuista eikä oikein tiedä, mihin suuntaan sitä pitäisi revetä, kun viisi karvariiviötä painaa pitkin kämppää. Muru ei ole vieläkään kovin ihastunut siitä ideasta, että ipanat pyörivät nurkissa ja turkissa - pentujen mielestä Murun pitkä, pehmeä turkki kun on mitä mainiointa saalistettavaa. Siirin mielestä pentujen olisi tietystikin syytä pysyä vaan makuuhuoneessa tai ainakin sen pitäisi päästä valvomaan, mitä kolli niitten kanssa touhuaa. Siitä vaan ei tule mitään, kun Siirin pinna Meilin kanssa on noin 2.3 sekuntia pitkä...
25.07.2008
Jessus tätä vilistystä! Sekunniksikaan ei voi selkäänsä kääntää, kun jo joku karvahirviö on pahanteossa. Ja jos ei muussa pahanteossa, niin vähintäänkin minun kengissäni tai jaloissani kiinni. Onpa kiva tunne, kun pienet neulahampit porautuvat akillesjänteeseen kiinni... Meililläkin alkaa jo vähän vanne kiristää päätä, kun koko ajan joku pyörii hännän takana. Kärsivällisesti se kuitenkin jaksaa olla lapsenvahtina niille.
Rekisterikirjatkin tulivat jo, paljon aikaisemmin kuin viime vuonna. Hyvä homma, koska nyt saan jo heti alusta alkaen rokotukset suoraan papereihin. Toinen hyvä homma oli se, että Suomalaisessa oli sittenkin niitä A5-kansioita, joita käytän isommillakin kissoilla papereiden säilytykseen. Nyt pääsen siitä vaivasta, että olisin SUROKin näyttelyssä jossain välissä pyörähtänyt keskustaan kansio-ostoksille.
30.07.2008
Käytiin hakemassa laumalle ekat rokotukset. Arhakin oli mukana, jotta saatiin passiin matolääkemerkintä Tallinnaa varten. Olin henkisesti varautunut vähintään 150 euron laskuun, joten 98€ viiden kissan rokotuksista ja tarkastuksista sekä yhden kissan madotuksesta ei minusta ollut paljon.
Ipanat ainakin ottavat rennosti eivätkä pelkää uusia ihmisiä. Kaveri kävi pyörähtämässä avomiehensä kanssa ja mitä tekivät kissat: riekkuivat ensin itsensä uuvuksiin ja nukkuivat sitten X-asennossa sängyn päällä koko jengi. Brima varsinkin oli jokseenkin hauska, kun kaikki käpälät sojottivat pitkin pituuttaan eri suuntiin ja vieressä oli vaalenpunainen virtahepolelu myöskin selällään käpälät kohti kattoa. Täytynee laittaa kuva tästä jossain välissä.
31.07.2008
Kissanpesupäivä. Arhan pesu nyt vielä menettelee jotenkin. Vaikka sitä inhottaakin se homma, se sentään pysyy suunnilleen paikoillaan eikä hirveästi rimpuile ja sen kuivaaminenkin on kohtuuhelppoa. Kollin pesu taas on ihan toinen juttu. Se kusi kahdesti minun päälleni, ensin viedessäni sitä kylppäriin (onneksi vasta ovella, ei tarvinnut siivota muualta) ja toisen kerran pyydystäessäni sitä pöntön takaa, jonne se livisti sen jälkeen kun olin hieronut Goopit sen turkkiin. Onneksi olin jo kahdesti viikon sisällä pessyt sen kaameaa rasvahäntää, nyt siitä tuli ihan kohtuullinen ja sen ehkä kehtaa viedä lauantaina näyytelyyn.
Sivun alkuun
mari@karvanaaman.fi