Yleistä	Rotuinfo	Hoito-opas	RuokintaFAQ	Apteekkiapu	Myynti-info

KISSAN HOIDOSTA

Tämän otsikon alle on koitettu koota yleisiä kissan hoitoon liittyviä asioita aina turkinhoidosta hiekkalaatikkoon ja kynsien leikkuusta kissoille vaarallisiin asioihin.

Turkinhoito ja pesu, iho-ongelmat

Norjalaisen metsäkissan turkki on puolipitkä ja kaksinkertainen. Se muodostuu villavasta, tuuheasta alusturkista ja pitkästä, vettähylkivästä päällysturkista. Kissalla on selvästi erottuva kauluri ja "pussihousut" sekä pensasmainen tuuhea häntä. Norskille turkinhoidoksi riittää kampaus kerran pari viikkoon tai silloin kun silitellessä havaitsee siinä takun alkuja, mutta noin periaatteessa norskin turkki on jokseenkin helppohoitoinen. Joillakin kissoilla alusturkki huopaantuu helpommin ja silloin joudutaan joskus ottamaan sakset käteen ja napsimaan niillä takut irti.

Kissa kannattaa totuttaa pesuun pienestä pitäen vaikkei se olisikaan näyttelykissa. Kissoilla kun on tapana järjestää omistajalleen mielenkiintoisia yllätyksiä, jotka joskus vaativat kissan pesemistä, kuten esim. putoaminen vessanpönttöön, tassujen kastelu vaikkapa märällä lattialla ja kukkapurkkien kuopiminen sen jälkeen, nuohoaminen takassa tai auton alla jne. Pesuaineita on aikamoinen valikoima ja sopivan valinta on lähinnä makuasia; erilaisia aineita kokeilemalla löytää varmasti sen, jolla omasta mielestä saa omalle kissalle parhaimman näköisen turkin. Myydyimmät pesuainesarjat ovat Jerob, KW ja PetSilk, lisäksi eläinkaupoista ja apteekeista saa erilaisia eläinshampoita (Hauveli, HelläPesu). Itse pesen näyttelynorskini muutamaa päivää ennen näyttelyä, jotta turkki ehtii saada hiukan luonnollista rasvaansa takaisin. Muuten en niitä pese ilman erityistä syytä, joskin kollin rasvahäntä saa säännöllisen pesun kun se on muuten niin törkeän näköinen.

Iho-ongelmia voivat aiheuttaa esim. erilaiset loiset, kuiva huoneilma talvella tai allergeenit ruokavaliossa. Ulkoloisina kissalla voi olla esim. kissankirppu, jonka tumman, hyppelevän hahmon havaitsee silmällä tai pienempi hilsepunkki, joka aiheuttaa kissalle runsaasti hilsettä ja kutinaa. Eloton ja huonokuntoinen turkki voi johtua myös sisäloisista eli madoista. Ulkoloiset leviävät helposti kissasta toiseen ja kaikki perheen eläimet on syytä hoitaa apteekista saatavalla pesuaineella. Monilla kissoilla iho kuivuu helposti talvella kuivan huoneilman takia ja sekin näkyy hilseenä ja/tai huonokuntoisena karvana. Tähän puree kuitenkin yleensä rasvahappolisä ruokavaliossa, kuten Eforion tai Viacutan. Myös vääränlainen ruokavalio voi aiheuttaa iho-ongelmia allergisen ihottuman ja lisääntyneen raapimisen muodossa. Kissoille on olemassa allergiatestejä, mutta niiden luotettavuudesta ollaan montaa mieltä - paras tapa selvittää mahdollista ruoka-aineallergiaa on siirtää kissa allergiaruokavaliolle ja lisätä siihen pikkuhiljaa normaaleja ruokia. Kun reaktio uusii, tiedetään, mitä viimeksi ollaan lisätty ja poistetaan se.

Tarttuvaa on myös sieni-ihottuma, joka ilmenee voimakkaana karvanlähtönä, kaljuina laikkuina tai rupisena ihottumana kissan iholla. Sieni-ihottuma vaatii aina eläinlääkärin apua ja sen hoito on työlästä ja pitkäaikaista. On tärkeää hoitaa sieni-ihottumaan sairastunut kissa sekä muut samassa taloudessa asuvat kotieläimet. Tauti leviää yleensä myös muihin eläimiin ja ihmisiin. Sieni-ihottuma tarttuu erityisen helposti nuoriin eläimiin ja pieniin lapsiin ja valitettavasti oireeton sieni-ihottuman kantajakissa löytyykin usein siten, että omistajaperheen lapset saavat tartunnan. Tässä tilanteessa sekä kissa että ihmiset on hoidettava.
Sivun alkuun

Kynnet, silmät, korvat ja hampaat

Kynnenkärjet lyhennetään ajoittain kissoille erityisesti suunnitelluilla kynsileikkureilla. "Ajoittain" on hyvin kissakohtaista; joillekin riittää kerran kuussa, joittenkin kynsiä saa olla pätkimässä parin viikon välein. Kissalle on hyvä hankkia oma raapimapuu tai muu paikka, mitä se saa raapia, koska jotain se raapii kuitenkin - mattoja, sohvankulmia, tuolinjalkoja, ovenkarmeja tai ylipäätään mitä tahansa paitsi sitä hienoa kahden sadan euron raapimapuuta. Kissan voi koittaa opettaa raapimapuuhun siten, että aina kun sen yllättää raapimasta jotain muuta paikkaa, sen kantaa raapimapuulle ja nostaa etutassut sitä vasten. Kissa ei luultavasti ikinä lopeta muitten paikkojen raapimista kokonaan, mutta ainakin se vähenee.

Erityisesti lyhytkuonoisilla roduilla voi esiintyä ajoittain silmävuotoa. Silmät puhdistetaan tarvittaessa pyyhkimällä silmäkulmaa ja tahriintunutta silmänalustaa esim. lämpimään veteen kostutetulla pumpulitupolla tai talouspaperin palasella. Eläinkaupoissa on erityisiä koirille ja kissoille tarkoitettuja silmänpuhdistusnesteitä, jos sellaisia haluaa käyttää. Kissan korvat tarkastetaan säännöllisesti ja poistetaan varovasti ulkokorvaan mahdollisesti kerääntynyt vaikku. Silmäongelmista yleisin on silmän sidekalvon tulehdus. Tulehtunut silmä on vetistävä, silmäluomet ovat turvonneet ja kissa pitää silmää mielellään puoliksi suljettuna. Silmästä saattaa myös erittyä paksuhkoa rähmää. Silmätulehdus vaatii aina eläinlääkärin apua.

Korvatulehdusten yleinen aiheuttaja on mikroskooppisen pieni korvapunkki, joka aiheuttaa voimakkaan kutinan korvassa. Korvapunkin läsnäoloa on syytä epäillä, jos kissan korvassa on runsaasti kuivaa, multamaista eritettä ja kissa raapii usein korviaan. Eläinlääkärin mikroskooppi varmistaa punkin olemassaolon ja apteekista löytyy korvatippoja (Otita Para) käyttöohjeineen, joista kissasi tuskin on samaa mieltä. Korvatippojen lisäksi kannattaakin ostaa riepuja, joilla voit pyyhkiä päänravistuksen yhteydessä seiniin lentäneet lääkejämät.

Kissa kannattaa totuttaa pienestä pitäen siihen, että sen suuta tutkitaan. Kissalla kuuluu olla tasapurenta. Purentavirheitä ovat ylä-, ala- ja vinopurenta sekä vinosti asettuneet tai puuttuvat hampaat. Kissa vaihtaa pysyvät hampaat n. 4 - 6 kuukauden ikäisenä. Kulmahampaiden vaihtuessa on hyvä seurata maitohampaiden irtoamista pysyvien hampaiden tieltä; yleensä hampaat irtoavat itsestään, mutta joskus maitohammas saattaa tarvita hiukan ihmisen apua irrotakseen. Hampaidenvaihtoaikaan taloudessa saattaakin olla jonkin aikaa vaarallinen vampyyrikissa parhaimmillaan kahdeksalla kulmahampaalla varustettuna.

Hammaskiveä voi kehittyä jo nuorellekin kissalle. Se näkyy ruskeana tai kellertävänvihreänä muodostumana hampaiden pinnassa. Hammaskiveen liittyy usein pahanhajuinen hengitys ja ikenet saattavat olla tulehtuneet. Hammaskiven voi poistattaa eläinlääkärillä. Hammaskiven kehittymistä voi estää pesemällä kissan hampaita säännöllisesti. Operaatioon tarvitaan pieni lasten hammasharja, Virbacin kananmakuista hammastahnaa, kärsivällisyyttä ja mielellään kyky kasvattaa uusia sormia.
Sivun alkuun

Sukukypsän kissan tempaukset

Naaraan kiima-ajat voivat rodusta riippuen alkaa pahimmillaan jo neljän kuukauden iässä. Kissa tulee levottomaksi, kierii pitkin lattioita, tarjoaa takapuoltaan kaikille vastaantulijoille ja hyvällä säkällä se naukuu ja kurnuttaa - huonommalla onnella se huutaa kuin hyeena hirveällä volyymillä ja pitää taatusti koko talon hereillä. Sen ruokahalu haihtuu taivaan tuuliin, jolloin se tietysti laihtuu ja se voi myös merkkailla - älä siis ihmettele illalla nukkumaan mennessäsi, miksi tyynysi haisee kummalliselle.

Kissapojat kuten ihmispojatkin kehittyvät tyttöjä hitaammin ja tulevat muutamaa kuukautta myöhemmin sukukypsiksi. Kollin havaitessa sukukypsyytensä sen havaitsevat taatusti kaikki muutkin: jos mouruaminen ei mene perille, merkkailu yleensä menee. Kaikki kollit eivät merkkaa, mutta useimmat valitettavasti tekevät niin - merkkausainetta säästelemättä.

Jos kissaa ei käytetä jalostukseen, se kannattaa leikkauttaa. Leikkauksessa naaraalta poistetaan munasarjat ja urokselta kivekset, jolloin kiimailu jää pois. Leikkaus ei vaikuta kissan lopulliseen kokoon (itse asiassa kastraatit ovat usein leikkaamattomia järeämpiä). Naaraskissalla ei tarvitse olla ensimmäistä kiimaa eikä sen tarvitse saada pentuja ennen leikkausta. Kissan voi leikkauttaa, kun sen paino on 2-2.5kg, mutta monet eläinlääkärit eivät suostu tekemään varhaiskastraatioita/-sterilisaatioita kissan pienen koon vuoksi vaikka paino antaisikin myöten (varsinkin sterilointi on vaikeaa pienen kissan mahassa). Yleisesti sopivana sääntönä pidetäänkin, että kissan voi leikkauttaa sen täytettyä 6 kuukautta.
Sivun alkuun

Hiekkalaatikko

Kissalla on oltava tarpeiden tekoa varten hiekkalaatikko. Laatikon yleisin sijoituspaikka on varmaankin vessa, mutta mikään ei estä sijoittamasta lootaa ihan mihin vaan, kunhan se on suhteellisen rauhallinen paikka - tuskin itsekään nauttisit hirmuisesta trafiikista ympärilläsi kun puserrat isompaa asiaa otsasuonet pullistellen! Kissa on siisti eläin, joka ei mielellään asioi likaisella laatikolla (vrt. vetämätön vessa). Siksi laatikko on siivottava vähintäänkin kerran päivässä. Monikissataloudessa, jossa tosin laatikoitakin on yleensä useampia, laatikot joudutaan siivoamaan yleensä aamulla ja illalla. Tiedän ihmisiä, jotka nousevat kolmelta yöllä siivoamaan pipanat laatikosta kun kuulevat raapimista, mutta minusta se on jo hiukan liioiteltua.

Kissanhiekoissa on valinnanvaraa niin laadussa kuin hinnassakin. Valitettavasti vaan voi olla niin, että kissasi ei välttämättä ole kanssasi yhtä mieltä siitä, että halvin mahdollinen kissanhiekka on ihan kelpo tavaraa ja käy kusaisemassa fiikuksesi juurelle. Monet vannovat puupelletin nimeen, toiset tykkäävät "tavallisesta" isorakeisesta hiekasta ja jotkut suosivat mikrohiekkaa. Käytitpä mitä hyvänsä, älä koskaan vaihda hiekkatyyppiä kertaheitolla esim. mikrohiekasta pellettiin - se saattaa tuottaa haisevia yllätyksiä. Siksi uutta kissaa hankittaessa kannattaakin kysyä, mihin kissa on tottunut.

Oman kokemukseni perusteella hiekassa tulee olla kaksi perusominaisuutta: paakkuuntuvuus (helppo siivota) ja hajunpito. Kaupan hiekoista oma suosikkini on Pirkan paakkuuntuva isorakeinen perushiekka (5kg säkki), mutta koska monikissataloudessa on kiinnitettävä huomiota myös hiekan kulutuksen määrään, käytössä on tällä hetkellä Vadigran Extreme Strong. Vastaava tuote on EverCleanin mikrohiekka, mutta se on selvästi Vadia kalliimpi.
Sivun alkuun

Madotukset

Kissojen sisäloisista yleisimmät ovat suolinkaiset ja heisimadot, joista ensimmäisiä kissa voi saada jo maidon välityksellä emoltaan. Heisimatotartunnan yleisin lähde on keittämätön järvikala sekä jyrsijät. Vaikka emokissalle onkin ennen astutusta annettu matokuuri, pennut on syytä madottaa viimeistään viikkoa ennen ensimmäistä rokotusta. Tosin yleensä kasvattajat aloittavat madotusohjelman pentujen ollessa muutaman viikon ikäisiä ja pennut on madotettu useampaan kertaan silloin kun ne luovutetaan. Ulkona liikkuvat kissat kannattaa madottaa hiukan useammin, 3-4 kertaa vuodessa ja sisäkissatkin pari kertaa vuodessa, koska vaikka ne eivät käykään ulkona, omissa kengänpohjissasi voit tuoda terveisiä ulkomaailmasta.

Matolääkevalikoima on jokseenkin runsas ja jokaiseen matoseen löytyy kyllä myrkyt. Osa lääkkeistä vaatii reseptin, mutta suurimman osan saa reseptivapaasti apteekista. Matolääkettä valittaessa kannattaa ottaa mahdollisimman laajakirjoinen aine eli esim. Mirrixin voi aikuisten kissojen osalta jättää hyllyyn. Jos tahnan tai pillerin syöttäminen kissalle tuntuu ylivoimaisen vaikealta, kannattaa suosiolla siirtyä paikallisvaleluliuoksen käyttöön - litku lirutetaan kissan niskaan ja se imeytyy sieltä elimistöön. Osa paikallisvaleluliuoksista tehoaa myös ulkoloisiin ja punkkeihin, joten ne ovat ihan harkitsemisen arvoisia aineita ulkoileville kissoille.
Sivun alkuun

Rokotukset

Kissaliiton hyväksymältä kasvattajalta ostattu kissanpentu on luovutushetkellä jo valmiiksi rokotettu kissaruttoa ja virusinfluenssoja vastaan. Vaikka kissa ei kävisikään näyttelyissä on rokotukset syytä pitää voimassa ja huolehtia tehoste- ja uusintarokotuksista eläinlääkärin ohjeiden mukaan. Mikäli kissa on rokottamaton on uuden omistajan syytä hoitaa ajanvaraus eläinlääkärille mahdollisimman pian.

Yhdistelmärokotteet (ns. kolmois- ja nelos-rokotteet) suojaavat kissaruton lisäksi erilaisilta flunssaviruksilta ja ne ovat pelkkää kissaruttorokotetta suositumpia. Rokotteita on sekä "eläviä" että "tapettuja" ja niiden voimassaoloajat vaihtelevat.

Näyttelyihin osallistuvien kissojen pitää olla rokotettuja kissaruttoa ja virusinfluenssoja vastaan. Kulloinkin voimassa olevat rokotussäännöt löytyvät Kissa-lehdestä ja Kissaliiton kotisivuilta. Rokotukset voi merkkauttaa kissan rekisterikirjaan tai pyytää niistä erilliset todistukset. Merkinnöistä selviää käytetty rokote ja sen voimassaoloaika.
Sivun alkuun

Ulkoilu

Edelleenkin valitettavan moni ihminen on sitä mieltä, että kissan pitää saada kulkea vapaana ulkona ja että se kärsii, jos se joutuu olemaan vain sisällä koko ajan. Tämä käsitys lienee jäänne niiltä ajoilta kun kissa oli vielä pelkästään "hyötyeläin" eli sen hommaa oli pitää hiiret ja rotat kurissa maatiloilla - sisältä käsin se ei olisi oikein onnistunut. Kissa voi elää tyytyväisenä ihan täysin sisäkissanakin, kunhan sillä on riittävästi virikkeitä; leluja, raapimis- ja kiipeilypuita ja ehkä jopa kissakavereita. Kissa elää tässä hetkessä eikä mieti, että kunpas pääsisin pihalle, niin sitten söisin kaikki naapuruston linnut. Se ei osaa kaivata sellaista, mihin sille ei ole koskaan annettu mahdollisuutta.

Suomessa kissan ulkoilua säätelee kolme lakia: eläinsuojelu-, metsästys- ja järjestyslaki. Näistä kaksi ensimmäistä ovat voimassa koko maassa ja viimeinen taajama-alueilla. Kaksi ensimmäistä kieltävät yksiselitteisesti kissan hylkäämisen (ESL 5§, ML 85§) ja hylkääminen määritellään EN:n lemmikkieläinsopimuksessa seuraavasti: Heitteillä oleva eläin tarkoittaa joko koditonta lemmikkieläintä tai sellaista lemmikkieläintä, joka on omistajansa tai haltijansa kotipiirin rajojen ulkopuolella, eikä kenenkään muun omistajan tai haltijan hallinnassa tai suorassa valvonnassa. Kissa saa siis kulkea vapaana, edellyttäen että omistaja tai haltija vahtii sitä koko ajan. Valvomaton, vapaa ulkoilu on näitten lakien vastaista ellei kissa pysy kotipihassaan.

Järjestyslain (27.6.2003/612) neljännessä luvussa käsitellään eläimien pitoa taajamassa ja sen neljästoista pykälä kuuluu näin:

14 §
Koirakuri

Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden säilymiseksi koiran omistajan tai haltijan on:

1) pidettävä koira taajamassa kytkettynä;

2) pidettävä huolta siitä, ettei koira pääse kytkemättömänä kuntopolulle tai muulle sen kaltaiselle juoksuradalle eikä lainkaan yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, toriaikana torille taikka yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle, jollei se ole erikseen sallittua; (19.12.2003/1195)

3) pidettävä huolta siitä, että koiran uloste ei jää ympäristöön hoidetulla alueella taajamassa.

Mitä 1 momentin 1 ja 2 kohdassa säädetään, ei koske virantoimituksessa käytettävää valtion omistamaa koiraa, vartiointitehtävässä olevaa vartijan koiraa, palvelutehtävässä olevaa koulutettua pelastuskoiraa, liikuntavammaisen avustajakoiraa eikä näkövammaisen opaskoiraa.

Mitä 1 momentin 1 kohdassa säädetään, ei koske suljettua pihaa, koirien harjoituspaikkaa eikä erityisesti osoitettua aidattua jaloittelualuetta. Koiran tulee kuitenkin näissäkin paikoissa olla omistajansa tai haltijansa valvonnassa.

Mitä 1 momentin 2 kohdassa säädetään, koskee myös kissaa. Mitä 1 momentin 1 ja 2 kohdassa säädetään, koskee myös hevosta sekä soveltuvin osin muuta koti- tai lemmikkieläintä.

Järjestyslaki kieltää siis yksiselitteisesti kissan irtipidon taajama-alueilla, koska omistaja ei mitenkään kykene valvomaan, missä kissa milloinkin kuljeksii - ellei itse kulje kissan perässä. Kissan vapaa ulkoilu myöskin muualla kuin taajama-alueilla on hyvin kyseenalaista toimintaa paitsi kissan turvallisuuden takia (autot, pikkupedot kuten ketut, kissanvihaajien laittamat ansat ja myrkyt jne), myös muitten ihmisten ja eläinten takia. Naapurisi tuskin huutaa hurraata, kun leikkaamaton kollisi käy ensin kaivamassa tulppaaninsipulit kukkapenkistä paskoessaan sinne ja kusee sen jälkeen juuri pestyn auton ja talonnurkat. Kissa on petoeläin ja sataprosenttinen lihansyöjä ja vaikka omistaja sen hyvin ruokkisikin, se ei poista kissalta metsästysvaistoa, josta kärsii sitten seudun pikkulintukanta - kissalla kun ei ole käsikirjaa harvinaisistakaan lajeista vaan sen mielestä mikä tahansa liikkuva höyhenkasa on vain mehevä paisti.

Oikea tapa ulkoiluttaa kissaa on tehdä se valvotusti joko valjaissa, ulkoiluhäkissä tai vaikkapa verkotetulla tai lasitetulla parvekkeella. Kissa oppii nopeasti valjaisiin ja monet kissat oppivat kulkemaan valjaissa aika koiramaisesti. Toki monet tekevät myös sitä, että jumittavat puoleksi tunniksi yhteen paikkaan, kävelevät kaksi metriä ja jumittavat toiseksi puoleksi tunniksi. Omakoti- ja rivitaloasujien on yleensä helppoa rakennella pihalle jonkinlainen häkki, mistä kissa voi katsella maailman menoa. Kerrostaloasuja taas voi päästää kissansa parvekkeelle ulkoilemaan, kunhan se on verkotettu tai lasitettu kissan putoamisen estämiseksi.
Sivun alkuun

Vaaravyöhykkeessä

Sisäkissojen yleisin tapaturmaisen kuoleman syy on putoaminen ikkunasta tai parvekkeelta, ulkokissoja taas verottavat autot, villieläimet ja kissanvihaajat. Kodinkoneista kissan kannalta vaarallisia ovat pesukoneet; kissa voi huomaamatta livahtaa esim. pyykkikoneeseen jätettyjen pyykkien päälle nukkumaan ja hukkua, kun joku käynnistää koneen tarkistamatta sen sisältöä. Moni kissa on myös käräyttänyt tassunsa hypättyään kuumalle liedelle. Pikkupentu voi hukkua vaikka vessanpönttöön, jos se ei pääse hyppäämään sieltä pois.

Kynttilöiden ja muun avotulen kanssa pitää olla tarkkana, varsinkaan pitempikarvainen kissa ei välttämättä tajua turkkinsa ulottuvuuksia. Kissataloudessa pitää olla myös kasvikirja, josta tarkistetaan kasvin myrkyllisyys ennen sen ostoa. Vaikka voisi kuvitella, että kissa tajuaisi myrkyllisen kasvin maustakin sen olevan vaarallinen, niin näin ei valitettavasti ole - Pörrikin terotti hampaansa pienenä järsimällä kirjovehkan (yksi myrkyllisimmistä huonekasveista) vartta (ilmankos se olikin vähän sekopää). Myös monet pesu- ja desinfiointiaineet ovat myrkyllisiä suun kautta nautittuna eli ei välttämättä kannata heti päästää kissaa tassuttelemaan märälle lattialle kun se on pesty ja vahattu, koska se putsaa märät tassunsa nuolemalla.

Pennut ovat ällistyttävän vikkeliä ja voivat vilahtaa salamannopeasti ovenrakoon, jossa vielä millisekunti sitten ei siis ollut kissaa ja luulit siksi voivasi sulkea oven. Pennut ja isommatkin kissat voivat leikkiessään niellä lankaa, kuminauhoja, hiuspimpuloita tai vaikka lahjanauhaa ja saada suolitukoksen; lankakerä ei siis ole kissan leikkikalu! Varsinkin kissan ollessa vielä pieni kannattaa myös tarkistaa peitonalus ennen kuin rojahtaa sänkyyn sekä tuolit ennen kuin istahtaa, ettei tule lituska pieni katti. Perussääntönä voisi sanoa, että kissaan kannattaa vaarallisissa asioissa suhtautua kuin pieneen lapseen - se ymmärtää ihan yhtä vähän omasta turvallisuudestaan.
Sivun alkuun

mari@karvanaaman.fi