Iineksen J-pentueen pentupäivis


Marraskuu| Joulukuu| Tammikuu| Helmikuu

Tammikuu

02.01.2015
Hyvää alkanutta vuotta 2015 itse kullekin säädylle. Kuvat on olleet kamerassa jo pari päivää, nyt sain vihdoin aikaiseksi purkaa ne koneellekin. Pikkukattien elämä jatkaa normaalia menoaan, sikäli jos esim. kokonaisten broilerinsydänten syömistä tässä vaiheessa voi pitää normaalina. Aikuiset pyörivät jaloissa, niin laitoin niitten sapuskat ensin, että saisin laittorauhan pentujen muonille. Hirmuinen ärinä alkoi kuulua nurkan takaa ja kun vilkaisin, niin Jesperhän se siellä Suuren Saaliinsa kanssa. Narskutus vaan kävi kun pikkukatti pisti sydäntä poskeensa - ja minä kun olin ihan sitä mieltä, että ne on pennuille liian isoja ja pitää silputa pienemmiksi. Silppusin nyt kuitenkin loppuja niille ihan oman mielenrauhani takia, vaikka selvästikään apuani ei varsinaisesti siinä olisi kaivattukaan.

Ai niin, ihan unohdinkin, mutta nytpä kerron: opin joulun aikaan uuden asian. Opin, että jos haluaa vikavirtasuojatun IP44-jatkojohdon, niin ei niitä ainakaan täältä saa mistään. IP44:sta saa kyllä ja vikavirtasuojattujakin löytyy kun osaa hakea oikeasta paikasta, mutta yhdistelmää ei löydy. Ja mistäkö tämä hakeminen sai alkunsa? Siitä, kun jouluaattoiltana alkoi kuulua ihme särinää ja kun menin olkkariin, telkkarin takaa nousi sauhua. Ei vissiin mennyt pennuilla ihan hiekkisharjoittelu putkeen. Onneksi olin kotona!

04.01.2015
Ensimmäinen "virallinen" pentujenkatsastustilaisuus ja niinhän siinä kävi kuten arvelinkin, että Jeremiaksella on nyt uusi koti tiedossa. Iines oli sitä mieltä, ettei tarvitse hänen pentujaan katsella lainkaan, sssäähhhhhh! Oli muuten eka kerta ikinä kun kuulen sen kissan sähisevän, murinaa on kyllä kuulunut aikaisemmin esim. ruokailun yhteydessä.

05.01.2015
Voi toista. Die Hard 4.0 oli niin tylsä leffa, että Jakobus simahti sohvalle. Kuka sitä nyt tuollaista räiskintää jaksaa katsoa, eihän siinä näytetä edes hiiriä. Raitakissat ottaa kiipeilyn ihan vakavissaan ja varsin vauhdikkaasti. Myös hyppykyky on kehittynyt siihen malliin, että itse katselen vaan tukka pystyssä, että toivottavasti se selviää, kun jompikumpi suunnittelee jotain itsemurhaloikkaa jonnekin. Eihän esim. sohvalta nojatuolille ole periaatteessa pitkä matka, mutta kun sitä vertaa pikkukissan pituuteen niin aaarrrgghhh....

08.01.2015
Aha. Nyt alkaa sitten tämä älä-sä-mulle-ala-vaihe, mennään selkä köyryssä ja korvat luimussa ja ollaan niin suurta ja vaarallista että. Toinen vaanii jostain kun toinen tulee kylkimyyryä ja sitten mennäänkin vähän vauhdikkaammin.

10.01.2015
Ssssääähhh, ei edelleenkään tarvitse katsoa mun pentujani, tuumaa Iines. Raitakissojen tunnistustehtävä johti siihen, että vaaleanokkaisemmasta Jesperistä on vaarassa tulla Suomen hemmotelluin kissa. Tai no, Buffosta on kyllä paha vetää ohi, mutta ehkä tuosta tulee ensimmäinen perintöprinssi.

15.01.2015
Anna ruokaa. Lapioi hiekkaa. Anna ruokaa. Lapioi hiekkaa. Anna ruokaa. Lapioi hiekkaa. Anna ruokaa. Lapioi hiekkaa. Anna ruokaa. Lapioi hiekkaa. Anna ruokaa. Lapioi hiekkaa. Anna ruokaa. Lapioi hiekkaa....

18.01.2015
Rapinakierrepallot on näilläkin kersoilla kova sana. Pahus kun niitä ei enää saa mistään, ne on olleet kaikkien pentujen suosikkeja. Jeremias roudaa saalistaan ylpeänä suussaan ja lähtee heti perään jos pallon heittää, se olisi luultavasti aika helppo opettaa noutamaan. Täytyy katsoa jos ehtii/viitsii/jaksaa vaivautua.

21.01.2015
Eka eläinlääkärireissu. Rohkeasti matkustivat pitkän matkan pienet kissat ja käyttäytyivät oikein mallikkaasti eläinlääkärissä. Ei edes pientä miukua kun rokotettiin ja sirutettiin ja todistetusti ne ovat nyt kaikki poikia, napatyrättömiä sellaisia.

22.01.2015
Hyytymys. Ei varsinaista pahempaa rokotusreaktiota, mutta pientä lämpöilyä ja varsin rauhallisia pikkukissoja. Ei lainkaan kunnon riehuja aamulla eikä illalla, lähinnä ruokakupilla ja hiekkiksellä vierailua ja muuten unta palloon. Isot kissat ei reagoineet rokotteeseen lainkaan, ihan normaali meininki, mutta kai se oli sitten pienille kovempi pala. Täytyy miettiä jos lykkäisi luovutusta muutamalla päivällä jos reaktio on tämä, ei näin fleguja katteja voi antaa eteenpäin.

25.01.2015
Nyt ne vasta alkaa olla normaaleja eli kyllähän se näyttää nyt siltä, että luovutusta on pakko lykätä muutamalla päivällä...

30.01.2015
Jesper päätti olla Iso Kolli ja käydä morjenstamassa isäänsä. Isänsä katsoi silmät ymmyrkäisinä, että mikä toi oikein on ja miks se on täällä? Vie se pois! Heti! Pikkujätkä marssi ihan pokkana myös Pikkistä eli isoisäänsä katsomaan, mutta niitä en uskaltanut päästää keskenään tekemisiin - Pikkis on kuitenkin sen verran järeää tekoa ja suht raju otteissaan.
Sivun alkuun

line

mari@karvanaaman.fi